Opiskelu Kajaanin ammattikorkeakoulun englanninkielisissä koulutusohjelmissa tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden saada todellista tuntumaa kansainväliseen ilmapiiriin, sillä suuri osa opiskelijoista tulee muualta kuin Suomesta.
Englanninkielisessä liikunnanohjaajakoulutuksessa opiskelet mm. vuorovaikutustaitoja, kieliä, liikuntaneuvontaa, anatomiaa ja fysiologiaa, liikunnanohjausta sekä valmennuksen suunnittelua ja seurantaa erilaisille ryhmille. Syventävissä opinnoissa suuntaudut valmennukseen - joko syventyen jonkin lajin valmennukseen tai valmentamaan yksilöitä tai ryhmiä kohti parempaa elämäntapaa. Kampusalue tarjoaa sinulle hyvät opiskeluolosuhteet monipuolisine liikuntapaikkoineen sekä testiympäristöineen. Valmistumisen jälkeen voit toimia liikunta-alan asiantuntijana erilaisissa ohjaus-, valmennus- ja suunnittelutehtävissä. Voit perustaa myös oman yrityksen tai toimia vaikkapa omavalmentajana.Kaikkiin vieraskielisiin koulutusohjelmiin kuuluu olennaisena osana osallistuminen kansainväliseen vaihtoon. Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijana sinulla on mahdollisuus lähteä opiskelemaan ja/tai suorittamaan opintoihin kuuluvaa harjoittelua ulkomaille. Lisätietoja vaihtokohteista ja -mahdollisuuksista löydät kohdasta Opiskelu > Kansainvälisyys.Lisätietoja koulutuksesta saat englanninkielisiltä sivuilta.