Ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutuksena järjestettävään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa. Yhteishakuun eivät kuulu erikoistumisopinnot, vieraskielinen aikuiskoulutus, vieraskielinen ylempään AMK-tutkintoon johtava koulutus, ESR-rahoitteinen koulutus eikä työvoimapoliittinen koulutus.
Hakija voi esittää AMK-tutkintoon johtavan koulutuksen yhteishaussa enintään neljä hakutoivetta. Opiskelijavalinnassa noudatetaan ammattikorkeakoulujen päättämiä valintaperusteita ja sitä hakutoivejärjestystä, jonka hakija on merkinnyt hakemukseensa.
Ammattikorkeakoulu on päättänyt kuhunkin koulutukseen pohjakoulutusvaatimuksen, jotka ilmenevät koulutusohjelmien kohdalta. Haussa käytettävän tutkinnon tulee olla valmis hakuajan päättymiseen mennessä. Hakijalla tulee lisäksi olla vähintään 18-vuotiaana hankittua työkokemusta vähintään kaksi vuotta (kaikki työkokemus otetaan huomioon). Työkokemuksen tulee olla hankittu hakuajan päättymiseen mennessä. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi. Vain sellainen työkokemus hyväksytään, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu.
Tutkinto- ja työtodistukset tarkistetaan opiskelijaksi hyväksytyiltä. Opiskelijavalinta on ehdollinen, kunnes todistukset on tarkastettu. Ammattikorkeakoulu voi purkaa valinnan, jos todistuksia ei toimiteta ammattikorkeakoulun ilmoittamassa määräajassa tai jos hakija on antanut itsestään virheellisiä tietoja. Harkinnanvaraisessa valinnassa hakevan tulee toimittaa todistuskopiot, joihin haluaa haussa vedota, kaikkien hakutoiveina olevien ammattikorkeakoulujen hakutoimistoihin. Todistuskopioiden on oltava perillä hakutoimistoissa viimeistään 23.4.2010 klo 16.15 mennessä. Ulkomaisella tutkinnolla hakevan tulee toimittaa tutkintotodistuksen kopio 1. hakutoiveen hakutoimistoon. Todistuskopioiden on oltava hakutoimistossa viimeistään 23.4.2010 klo 16.15 mennessä.
Hakija voi muuttaa hakutoiveitaan ja niiden järjestystä hakuajan päättymiseen asti. Hakuajan päätyttyä hakutoiveita eikä niiden järjestystä voi muuttaa. Hakija voi täydentää hakemustaan myös hakuajan päätyttyä, esimerkiksi työkokemustietojen osalta. Ilmoita muuttuneet yhteystietosi mahdollisimman pian ensimmäisen hakutoiveesi hakutoimistoon.
Ammattikorkeakoulut järjestävät lisähakuja koulutuksiin, joihin on yhteishaussa jäänyt vapaita aloituspaikkoja.
Ammattikorkeakoulu päättää kuhunkin koulutukseen pohjakoulutusvaatimuksen. Katso koulutusohjelmakohtaiset valintaperusteet Hakijan oppaasta. Valintakokeeseen kutsutaan kaikki hakukelpoiset ja ennakkotehtävän hyväksytysti suorittaneet, jos yhtenä valintaperusteena on ennakkotehtävän tekeminen. Vain hakuaikana palautettu ennakkotehtävä otetaan huomioon. Ammattikorkeakoulu päättää koulutusohjelmittain, käyttääkö se valintaperusteena vaihtoehtoa A vai B vai molempia: Valintavaihtoehto A: Valinta tehdään valintakokeesta, työkokemuksesta ja ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella.
Valintakoe
70 pistettä
Työkokemus
20 pistettä
Tutkintoon johtavassa ammattikorkeakoulutuksessa* tai avoimessa ammattikorkeakoulussa samalla koulutusalalla suoritetut opinnot **
10 pistettä
Yhteensä
100 pistettä
* tutkinnon ei tarvitse olla valmis ** erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta ei hyväksytä Opinnot tulee olla suoritettuna hakuajan loppuun mennessä. Valintakokeesta on saatava vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. Valintavaihtoehto B: Valinta tehdään tutkintotodistuksesta, työkokemuksesta ja ammattikorkeakouluopinnoista kertyvien pisteiden perusteella. (Kajaanin ammattikorkeakoulussa B-vaihtoehto on käytössä vain insinöörikoulutuksen päivitysohjelmassa opistotason tutkinnosta AMK-insinööriksi.)
Tutkintotodistus
* tutkinnon ei tarvitse olla valmis ** erikoistumisopintoja ja täydennyskoulutusta ei hyväksytä Opinnot tulee olla suoritettuna hakuajan loppuun mennessä. Hakijan on saatava yhteensä vähintään 30 pistettä voidakseen tulla valituksi. Valintatavassa B käytettävät arvosanat otetaan siitä tutkintotodistuksesta, jolla hakija hakee. Katso tarkemmat ohjeet Hakijan oppaasta.
Hakukelpoisuuden antavan työkokemuksen ylittävästä saman koulutusalan työkokemuksesta saa pisteitä siten, että kaksi kuukautta työkokemusta tuottaa yhden pisteen. Työkokemuksen on oltava kertynyt hakuajan päättymiseen mennessä, ja sen on oltava siltä koulutusalalta, jolle ollaan hakemassa. Pisteitä voi saada vain työkokemuksesta, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua. Työkokemukseksi ei lueta työharjoittelua eikä työssä oppimista, jos ne sisältyvät haussa käytettyyn tutkintoon. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi.
Ammattikorkeakoulussa suoritetuista saman koulutusalan opinnoista saa pisteitä seuraavasti: suoritetut opintoviikot/opintopisteet pisteet
2 / 3
1
4 / 6
2
6 / 9
3
8 / 12
4
10 /15
5
12 /18
6
14 /21
7
16 /24
8
18 / 27
10
Tässä ryhmässä voivat hakea avoimessa ammattikorkeakoulussa vähintään 60 opintopistettä koulutusohjelmaan soveltuvia opintoja suorittaneet. Hakijoilla ei tarvitse olla ammattikorkeakoululaissa määriteltyä hakukelpoisuutta eikä kahden vuoden työkokemusta. Valinta tehdään valintakokeen perusteella. Jos suoritukset ovat jostain muusta ammattikorkeakoulusta kuin siitä, johon ollaan hakemassa, syksyn yhteishaussa hakijan on toimitettava opintosuoritusote viimeistään 23.4.2010 klo 16.15 kaikkien hakutoiveiden ammattikorkeakouluihin.
Ammattikorkeakoulu voi käyttää myös harkinnanvaraista valintaa, jos se katsoo hakijan tietojen ja taitojen riittävän opintoihin, vaikka hakukelpoista tutkintoa ei ole. Päätös perustuu ammattikorkeakoululakiin ”Ammattikorkeakouluun voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka ei täytä ammattikorkeakoululain 20 §:n 1 momentissa tarkoitettuja vaatimuksia, mutta jolla ammattikorkeakoulu katsoo olevan riittävät tiedot ja taidot ammattikorkeakouluopintoja varten (L 351 /03, 20 § 2 mom.)”. Harkinnanvaraisessa valinnassa hakeva täyttää normaalisti yhteishaun hakulomakkeen. Koska kukin ammattikorkeakoulu arvioi harkinnanvaraisessa valinnassa hakevien pääsyedellytysten täyttymisen ja päättää valintakokeisiin kutsuttavista hakijoista, on hakijan otettava yhteyttä kaikkiin hakukohteina olevien ammattikorkeakoulujen hakutoimistoihin. Kun haet harkinnanvaraisessa valinnassa Kajaanin ammattikorkeakouluun 1. Täytä hakulomake osoitteessa www.amkhaku.fi. 2. Täytä lisäksi erillinen Harkinnanvarainen valinta -lisälomake (tulosta lomake tämän sivun oikeasta yläkulmasta). 3. Toimita täytetty lomake sekä työ- ja koulutodistusjäljennökset Kajaanin ammattikorkeakoulun hakutoimistoon viimeistään 23.4.2010 klo 16.15 mennessä. 4. Ota yhteyttä kaikkien hakutoiveittesi ammattikorkeakouluihin. Hakijat valitaan pelkän valintakokeen perusteella. Valintakokeessa on menestyttävä keskimääräistä paremmin. Hakijan tulee saavuttaa vähintään 50 % valintakokeen maksimipistemäärästä voidakseen tulla valituksi Kajaanin ammattikorkeakouluun.
Valinta tasapisteissä olevien välillä
Ammattikorkeakoulujen hakijat asetetaan tasapistetilanteessa sekä esivalinnassa valintakokeisiin kutsuttaessa että lopullisessa valinnassa paremmuusjärjestykseen seuraavin perustein:
Tasapistetilanteessa viimeisenä erottelevana tekijänä on arvonta.
Lisätietoja antavat hakutoimistot, opintosihteerit ja opinto-ohjaajat.