Koulutus on investointi, joka parantaa työyhteisön kilpailukykyä sekä alueellisesti että kansainvälisesti. Siksi haluamme kehittää asiakkaidemme ammattitaitoa ja asiantuntijuutta sekä ylläpitää heidän osaamistaan. Voit tulla päivittämään tietosi ja taitosi myös valmistumisen jälkeen.
Kajaanin ammattikorkeakoulun koulutuspalvelut-yksikkö tarjoaa korkeatasoista täydennyskoulutusta liiketoiminnan, tekniikan, sosiaali-, terveys- ja liikunta- sekä matkailu-, ravitsemis- ja talousaloilta yrityksille, julkisyhteisöille ja kaikille itsensä kehittämisestä ja oman osaamisensa lisäämisestä kiinnostuneille. Toiminta lähtee asiakkaiden tarpeista ja on joustavaa, kilpailukykyistä ja yhteistoiminnallista.
Koulutuksen lisäksi tutkimus- ja kehittämistoiminta on oleellinen osa Kajaanin ammattikorkeakoulun perustehtävää ja sitä tehdään kaikilla ammattikorkeakoulun koulutusaloilla. Toiminnan tarkoituksena on kehittää yritysmaailman ja ammattikorkeakoulun prosesseja ja tuotteita.
Ammattikorkeakoulu on kohdentanut kehittämistoimintaansa erityisesti Kainuun kasvualoille, kuten elektroniikka- ja ohjelmistoteollisuuteen, matkailuun ja muihin palveluihin sekä terveyden edistämiseen. Tutkimus- ja kehitysyksikkö johtaa hankkeita, ja niiden toteutuksesta vastaavat pääosin koulutusalojen asiantuntijat. Näin pyritään varmistamaan tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä opetuksen välinen kiinteä yhteys. Ammattikorkeakoulu pyrkii tarjoamaan opiskelijoille mahdollisuuden osallistua erilaisiin kehittämishankkeisiin.
Yhteistyö alueen yritysten kanssa on tiivistä. Kajaanin ammattikorkeakoulussa opiskelijat vahvistavat työelämävalmiuksiiaani oppimalla asiantuntijatehtävissä. Työelämäläheinen projektioppiminen ja oikeissa työelämän projekteissa toimiminen ovat meille arkielämää. Projektiopinnot suunnitellaan opiskelijan omaan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan, joten opiskelijat toimivat käytännön työtehtävissä harjoittelun ja opinnäytetyön lisäksi. Kajaanin ammattikorkeakoulu tarjoaa asiantuntijaohjauksen projekteihin. Projektien aiheita tulee yhteistyökumppaneilta ja opiskelijoiden omien ideointien kautta. Lisäksi toimimme kiinteässä yhteistyössä Intotalon kanssa. Oppimisneuvolassa sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan opiskelijat tuottavat terveyspalveluja opettajien ja terveydenhoitajan ohjaamina. Palvelut ovat osa opiskelijoiden opintosuunnitelman mukaista opiskelua. Terveysneuvonta, yksilölliset terveystarkastukset sekä fyysisen kunnon kartoitus ovat osa oppimisneuvolan palveluita. Lisää työelämäpalveluista sivuiltamme kohdasta > Työelämäpalvelut.