Siirry suoraan sivusisältöön
kv_jalki_paasivu2010.jpg

Dynaaminen ja ihmisläheinen kampus

Kajaanin ammattikorkeakoulun palvelee toiminnallaan alueen kehitystarpeita hyvinvoinnin, teknologian ja viestinnän sekä matkailun alueilla. Ammattikorkeakoulu edistää toiminnallaan alueen mahdollisuuksia kehittyä huippuammattilaiseksi valitsemillaan saroilla: luonto- ja elämysmatkailussa, hyvinvointi- ja liikuntateknologiassa, liiketoimintaosaamisessa ja yrittäjyydessä sekä ICT- teollisuudessa.

Opiskelijoille tarjoamme korkeatasoisen ja ihmisläheisen oppimisympäristön. Opiskelijat huomioimme yksilöinä ja pieni dynaaminen ammattikorkeakoulumme on heille turvallinen paikka. Haluamme opiskelijoiden viihtyvän meillä. Tärkeä painopiste toiminnassamme on opintojen ohjaus ja tuutorointi, joiden tavoitteena on auttaa opiskelijaa menestyksekkääseen opiskeluun. Valmistuneet opiskelijat arvostavat kouluamme. He ovat antaneet hyvät arvosanat erityisesti opetuksen ja ohjauksen tasosta.

Henkilökunta on voimavaramme. Heillä on myönteinen, innovatiivinen ja ennakkoluuloton asenne itsensä ja työyhteisön kehittämiseen. Kajaanin ammattikorkeakoulussa arvostetaan työtä ja osaamista sekä tuetaan jaksamista ja kehittymistä.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa arvostetaan koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystyön tekemistä paikallisissa, alueellisissa, kansallisissa ja kansainvälisissä verkoissa.
Työelämä- ja asiakaslähtöinen toimintamme tuottaa lisäarvoa yhteistyökumppaneillemme ja tähtää alueen entistä parempaan menestymiseen.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on luova ilo toiminnassa. Tervetuloa Kajaanin ammattikorkeakouluun tutkimaan, mitä alueen kehittämistyö Kajaanin ammattikorkeakoulussa käytännössä tarkoittaa.

Myötätuulta elämään! Turo Kilpeläinen, rehtori

Kajaanin ammattikorkeakoulun arvot

  • kehittämiskumppanuus asiakastyytyväisyys
  • ihmiset voimavarana
  • luova ilo toiminnassa

Kajaanin ammattikorkeakoulu

  • auttaa opiskelijoita ja Kainuuta menestymään
  • tuo opintoihin mukaan työelämän kehittämisprojekteja
  • arvostaa kansainvälisyyttä
  • sitoutuu korkeatasoiseen opetuksen laatuun

Vahvuutena

  • eri alojen asiantuntijat
  • ammattitaito ja
  • osaaminen

Valtteina

  • pieni opiskelijayhteisö
  • hyvä henki
  • läheisyys ja
  • opiskelijayhteisön tuki